Karhunsappituotanto aiheuttaa sainoinkuvaamatonta kärsimystä tuhansille karhuille Aasiassa
Kuva: ”10 Sun Bear Bile Extraction in Mong La, Shan, Myanmar”, tekijä: Dan Bennett, lisenssi: CC Attribution 2.0 Generic
Karhuja tarhataan sappinesteen takia Kiinassa (pääosin Heilongjiangin, Jilinin, Sichuanin and Yunnanin maakunnissa) ja Vietnamissa (etupäässä Hanoissa, Hai Phongissa, ja Ha Longissa Quang Ninhin maakunnassa), jossa yli 12 000 karhua pidetään vangittuina. Muita maita joissa karhuja tarhataan sapen takia on Pohjois-Korea, Etelä-Korea, Laos ja Myanmar. Kiinalaisilla karhunsappifarmeilla voi olla tuhansia karhuja, ja ne ovat usein isojen lääkeyhtiöiden omistamia. Suurin osa vietnamilaisista farmeista on pieniä perheyrityksia, ja joskus ne omistavat vain yhden karhun.
Sappi on maksan tuottama neste joka eritty sappirakosta, ja sitä käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Karhunsappea on tuhansia vuosia käytetty perinteisessä lääketieteessä, mutta vasta 1980-luvulta lähtien on karhuja tarhattu järjestelmällisesti tätä tarkoitusta varten. Karhunsapelle on olemassa lukuisia yrttipohjaisia ja synteettisiä vaihtoehtoja, mutta siitä huolimatta karhujen tarhaus jatkuu. Viime aikoina karhunsappea on alettu käyttää myös muuhun kuin perinteiseen lääketieteeseen, esimerkiksi viineihin, energiajuomiin, hammastahnoihin, shampoisiin ja silmätippoihin. Karhunsapen kysyntää on pääasiassa Kiinassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Vietnamissa, Malaysiassa ja Taiwanissa. Karhunsappituotteisiin voi myös törmätä Australiassa, Indonesiassa, Laosissa, Myanmarissa, Singaporessa, USA:ssa ja Kanadassa.
Sappikarhuja (etupäässä sepelkarhuja) joko kasvatetaan farmeilla tai ne on pyydystetty luonnosta ansoilla aiheuttaen vakavia vammoja – karhuilta puuttuu usein yksi tai useampi raaja. Karhuja säilytetään liikkumattomina häkeissä jotka ovat niin pieniä että karhut hädintuskin mahtuvat niihin. Jotkut karhut pysyvät samassa häkissä pennuista saakka, ja niiden kehonosat ovat pysyvästi vääntyneet tiettyihin asentoihin jotta sopisivat häkkiin. Usein karhuilla on itse aiheutettuja haavoja ja monilla on vain muutama hammas jäljellä yrittäessään nakertaa itsensä vapaiksi. Karhut kärsivät hirvittävistä tuskista ja ahdistuksessaan ne ulvovat ja lyövät päätään rautakaltereihin. Useimmat karhut ovat aliravittuja ja kärsivät nestevajauksesta . Niillä on monia sairauksia kuten tulehduksia ja kasvaimia. Ne eivät yleensä saa mitään lääkinnällistä hoitoa, ja sairaat ja vanhat karhut jotka eivät kykene tuottamaan sappea voidaan yksinkertaisesti jättää häkkeihinsä kuolemaan nälkään.
Sappineste lypsätään karhuista käyttäen äärimmäisen julmia ja kivuliaita menetelmiä jotka aiheuttavat tulehduksia ja sanoinkuvaamatonta kärsimystä. Menetelmät vaihtelevat ”vapaasta tiputuksesta” pysyvien katetrien asentamiseen. Karhut joutuvat kärsimään tätä hirvittävää kidutusta jopa 30 vuotta kunnes ne kuolevat. Pieni osa karhuista pelastuu kansainvälisten eläinsuojelujärjestöjen, kuten Animals Asian, toimesta.
Sappi on maksan tuottama neste joka eritty sappirakosta, ja sitä käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Karhunsappea on tuhansia vuosia käytetty perinteisessä lääketieteessä, mutta vasta 1980-luvulta lähtien on karhuja tarhattu järjestelmällisesti tätä tarkoitusta varten. Karhunsapelle on olemassa lukuisia yrttipohjaisia ja synteettisiä vaihtoehtoja, mutta siitä huolimatta karhujen tarhaus jatkuu. Viime aikoina karhunsappea on alettu käyttää myös muuhun kuin perinteiseen lääketieteeseen, esimerkiksi viineihin, energiajuomiin, hammastahnoihin, shampoisiin ja silmätippoihin. Karhunsapen kysyntää on pääasiassa Kiinassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Vietnamissa, Malaysiassa ja Taiwanissa. Karhunsappituotteisiin voi myös törmätä Australiassa, Indonesiassa, Laosissa, Myanmarissa, Singaporessa, USA:ssa ja Kanadassa.
Sappikarhuja (etupäässä sepelkarhuja) joko kasvatetaan farmeilla tai ne on pyydystetty luonnosta ansoilla aiheuttaen vakavia vammoja – karhuilta puuttuu usein yksi tai useampi raaja. Karhuja säilytetään liikkumattomina häkeissä jotka ovat niin pieniä että karhut hädintuskin mahtuvat niihin. Jotkut karhut pysyvät samassa häkissä pennuista saakka, ja niiden kehonosat ovat pysyvästi vääntyneet tiettyihin asentoihin jotta sopisivat häkkiin. Usein karhuilla on itse aiheutettuja haavoja ja monilla on vain muutama hammas jäljellä yrittäessään nakertaa itsensä vapaiksi. Karhut kärsivät hirvittävistä tuskista ja ahdistuksessaan ne ulvovat ja lyövät päätään rautakaltereihin. Useimmat karhut ovat aliravittuja ja kärsivät nestevajauksesta . Niillä on monia sairauksia kuten tulehduksia ja kasvaimia. Ne eivät yleensä saa mitään lääkinnällistä hoitoa, ja sairaat ja vanhat karhut jotka eivät kykene tuottamaan sappea voidaan yksinkertaisesti jättää häkkeihinsä kuolemaan nälkään.
Sappineste lypsätään karhuista käyttäen äärimmäisen julmia ja kivuliaita menetelmiä jotka aiheuttavat tulehduksia ja sanoinkuvaamatonta kärsimystä. Menetelmät vaihtelevat ”vapaasta tiputuksesta” pysyvien katetrien asentamiseen. Karhut joutuvat kärsimään tätä hirvittävää kidutusta jopa 30 vuotta kunnes ne kuolevat. Pieni osa karhuista pelastuu kansainvälisten eläinsuojelujärjestöjen, kuten Animals Asian, toimesta.