Kuori ja lohko bataatit ja perunat. Keitä tai höyrytä palat kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo bataatit ja perunat. Lisää loput aineet ja survo seos sauvasekottimella kuohkeaksi. Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Painele pintaan kuvioita lusikalla ja ripottele päälle korppujauhoja. Vuole bataatti-perunalaatikon päälle vielä margariininokareita. Kypsennä laatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunti.
|
Jamie Oliverin vegaaninen Shepherd’s Pie
Peruna-bataattisose: 600 g muusiperunaa 600 g bataattia 40 g vegaanista margariinia (esim. sininen Keiju) 1 tl suolaa ½ tl jauhettua mustapippuria Linssimuhennos: 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä 2 porkkanaa 2 varsisellerinvartta 350 g herkkusieniä 12 isoa aurinkokuivattuja tomaattia 2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä 3-4 rkl oliiviöljyä 1 tl jauhettua korianteria 1 tl timjamia 2 rkl balsamiviinietikkaa 1 dl punaviiniä 3 dl vettä 1 ½ rkl kasvisfondia TAI 1 kasvisliemikuutio 1 tlk (400 g) säilöttyjä kikherneitä 1 tlk (400 g) säilöttyjä vihreitä linssejä 1 ½ tl suolaa 1 tl mustapippuria Pinnalle: 1 sitruunan kuori 1 dl pankojauhoja tai karkeita korppujauhoja 2 rosmariinin oksaa |
Valmista peruna-bataattisose. Kuori ja kuutioi perunat. Laita ne kiehumaan 10 minuutiksi. Kuori ja kuutioi bataatti. Lisää perunoiden joukkoon ja anna kiehua vielä 5 minuuttia, kunnes perunat ja bataatit ovat kypsiä. Kaada keitinvesi pois. Lisää margariini. Muhenna soseeksi perunansurvimella. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja jätä odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja leikkaa porkkanat pieniksi kuutioiksi. Huuhtele ja viipaloi sellerinvarret. Puhdista herkkusienet ja puolita ne (leikkaa isot neljään osaan). Hienonna aurinkokuivatut tomaatit (voit ensin pyyhkiä tomaateista ylimääräinen rasva talouspaperilla). Kuumenna oliiviöljy ja aurinkokuivattujen tomaattien säilömisöljy syvässä paistokasarissa tai suureessa kattilassa. Paista ensin herkkusieniä kovalla lämmöllä, kunnes ne saavat hyvän tummanruskean paistopinnan. Lisää sipulisilppu ja kuullota viitisen minuuttia. Lisää porkkanakuutiot ja varsiselleri, paista muutama minuutti. Lisää valkosipulisilppu ja kääntele vielä hetki. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, korianteri, timjami, balsamiviinietikka ja punaviini. Anna kiehahtaa. Lisää vesi ja kasvisfondi sekä valutetut säilötyt kikherneet ja linssit. Anna muhennoksen hautua ilman kantta hiljalleen kuplien noin 10 minuuttia, kunnes neste on lähes haihtunut ja seos on paksua. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada muhennos laakeaan uunivuokaan. Tasoita päälle peruna-bataattisose. Pese ja kuivaa sitruuna huolella. Raasta sen keltainen kuori ohuelti hienolla terällä. Sekoita sitruunankuori pankojauhoihin ja ripottele seos soseen päälle. Irrota rosmariinista lehdet ja jaa nekin tasaisesti pinnalle. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Kytke lopuksi grillivastus päälle ja grillaa paistoksen pinta 2-3 minuuttia. Tarkkaile ruokaa grillaamisen aikana, jotta pinta ei kärähdä, vaan se saa kauniin värin ja rapean koostumuksen. Anna ruoan vetäytyä hetken ajan ennen tarjoilua. HUOM! Ruoka on parhaimmillaan seistyään pari-kolme päivää jääkaapissa! |
Kaalilaatikko :-)
1 pieni valkokaali 2 dl puuroriisiä 2 kasvisliemikuutiota 1 vesilasillinen tummaa soijarouhetta 1 sipuli 1 rkl jauhelihamaustetta 1 rkl meiramia (grillimaustetta) ketsuppia suolaa pippuria siirappia |
Suikaloi valkokaali ja keitä se ja riisi noin 15 minuuttia vedessä, johon olet lisännyt kaksi kasvisliemikuutiota. Hienonna sipuli ja kuullota hetki ruokaöljyssä. Lisää soijarouhe sekä 2 vesilasillista vettä. Anna hiljalleen kiehua kunnes neste on imeytynyt soijarouheeseen. Mausta seos hyvin jauhelihamausteella, meiramilla, pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Voitele uunivuoka (esim. lasagnevuoka) öljyllä ja siirrä kaali-riisiseos vuokaan isolla kauhalla. Keitinlientä saa tulla mukaan. Lisää vuokaan soijarouhe-sipuliseos ja pursota reilulla kädellä siirappinoroja seoksen päälle. Sekoita kevyesti. Seos saa olla melko löysää, joten lisää tarvittaessa kaali-riisi-keitinvettä. Paista noin tunti 200 asteisessa uunissa. Sopii puolukkasurvoksen kera.
|
Linssipihvit
n. 4 dl kuivia linssejä 1 kasvisliemikuutio n. 5 keitettyä jauhoista perunaa 1-2 porkkanaa ranskalainen sipulikeitto (1 pussi) loraus siirappia (suolaa, pippuria) |
Kuori perunat ja keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele linssit ja keitä ne niukassa vedessä kasvisliemikuution kera n. 10 minuuttia. Valuta tarvittaessa ylimääräinen vesi pois. Muhenna keitetyt perunat, raasta porkkanat ja sekoita linssiseokseen. Lisää ranskalainen sipulikeitto ja halutessasi suolaa ja pippuria ja anna hetken vetäytyä. Aseta sopivan kokoisia taikinakokkareita leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja muotoile niistä pihvejä esimerkiksi lusikan tai paistolastan avulla. Paista n. 20 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Pihvien lisukkeeksi sopii hyvin esimerkiksi perunamuhennos, tumma riisi-Quinoa moniviljaseos tai täysjyväcouscous ja helppo remouladekastike tai tsatsiki.
|
Makaronilaatikko
750 g Torino täysjyvämakaroneja 2 kasvisliemikuutiota (1 pss herne-maissi-paprikasekoitusta) 1 sipuli tilkka öljyä paistamiseen 1 iso vesilasillinen tummaa soijarouhetta 2 vesilasillista vettä 2 rkl jauhelihamaustetta tilkka soijakastiketta suolaa, pippuria n. 6 dl sipulilla maustettua kaurakermaa korppujauhoa tarjoiluun pizzamaustetta ja ketsuppia |
Edellisenä iltana: Kiehauta runsaasti vettä esim. vedenkeittimessä, kaada vesi isoon kattilaan ja lisää kasvisliemikuutiot ja anna ne liueta veteen. Laita makaronit veteen likomaan yön yli. Toki voit keittää makaronit samana päivänä kun teet makaronilaatikon.
Pilkkoa sipuli ja kuullota sitä hetki pannussa öljytilkassa. Lisää soijarouhe ja vesi, ja keitä miedolla lämmöllä kunnes vesi on haihtunut. Mausta soijarouhe hyvin esimerkiksi jauhelihamausteella, soijakastikkeella, suolalla ja pippurilla. Voitele uunivuoka (esim. lasagnevuoka) ja kaada siihen pehmenneet makaronit (kaada makaroneista ensin pois mahdollinen vesi). Lisää soijarouhe-sipuliseos ja halutessasi herne-maissi-paprikasekoitus. Sekoita. Kaada seoksen päälle kauramaitoa ja sirottele pinnalle korppujauhoja. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jos haluat rapean pinnan, lisää paistamisen lopussa uunin lämpötilaa 250 asteeseen noin viideksi minuutiksi. Tarjoiluun pizzamaustetta ja Heinz-ketsuppia. |
Helppo pesto-makaronilaatikko :-)
(3 lehtikaalin lehteä) 240 g nyhtökauraa, esim. tomaatin makuinen (härkis käy myös) 1 pieni purkki vegaanista vihreää pestoa 750 g tummia Torino-makaroneja 2 kasvisliemikuutiota 1 l kiehuvaa vettä 4 dl sipulinmakuista kaurakermaa pizzamaustetta (ja ketsuppia) tarjoiluun Alkuperäinen resepti, jota olen hieman muunnellut, on Elina Innasen. |
Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Poista lehtikaaleista paksut lehtiruodit ja silppua lehdet hienoksi. Leikkaa tarvittaessa nyhtökaurakimpaleet pienemmiksi. Sekoita uunivuoassa (esim. lasagnevuoka käy hyvin) yhteen pesto ja nyhtökaura/härkis. Sekoita kuivat makaronit ja lehtikaalisilppu vuokaan. Sulata kasvisliemikuutio kiehuvan veden joukkoon ja kaada liemi vuokaan. Valuta päälle kaurakerma. Paista laatikkoa noin 45 minuuttia uunin alatasolla. Syö makaronilaatikko pizzamausteen ja ketsupin kanssa. Huom! Laatikko on ehdottomasti parhaimmillaan seistyään muutaman päivän jääkaapissa!
|
Ruusukaali-parsakaali-tofupaistos :-)
800 g ruusukaalia 2 nippua parsakaalia 1 paketti kylmäsavutofua 1 sipuli 2 dl sipulinmakuista vegaanista ruokakermaa (esim. Planti) suolaa, pippuria tai esim. yrttimaustetta |
Poista ruusukaaleista kannat ja ylin lehtikerros ja halkaise kaalit kahtia. Poista parsakaaleista kannat (ne voivat olla puumaisia). Keitä ruusukaalit ja parsakaalin nuput reilusti suolatussa vedessä, kunnes ne ovat pehmeitä. Kuutioi kylmäsavutofu, hienonna sipuli ja paista öljytilkassa paistinpannussa niin että ne saavat hieman väriä. Lisää ruokakerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai esimerkiksi yrttimaustetta. Voitele pienehkö uunivuoka ja kaada pohjalle halkaistut ruusukaalit ja parsakaalin nuput ja niiden päälle tofu-sipuliseos. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
|
Soijarouhe-perunamuusilaatikko :-)
Perunamuusi: n. 1,5 kg jauhoisia perunoita vettä ja suolaa keittämiseen vegaanista margariinia (esim. sininen Keiju) Soijarouheseos: 2 dl soijarouhetta (kuivana) n. 3 dl vettä 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 2-3 rkl tomaattipyreetä 2 dl sipulinmakuista kaurakermaa soijakastiketta (savu)paprikajauhetta (misotahnaa) suolaa pippuria öljyä paistamiseen Sinappirelish: Valkosipulikurkkuja Sinappia (sipulijauhetta) Alkuperäinen resepti (jota olen hieman muunnellut) on täältä. |
Perunamuusi: Kuori ja pilko perunat. Laita perunat kattilaan ja kaada niiden päälle vettä sen verran, että ne juuri peittyvät. Lisää keitinveteen suolaa. Keitä hajoavan kypsiksi eli n. 20 minuuttia. Älä kaada pois keitinvettä (jos keitinvettä tuntuu olevan liikaa, ota se talteen ja käytä tarvittaessa myöhemmin perunamuusin ohentamiseen). Survo perunat huolellisesti perunansurvimella. Sekoita lämpimän muusin joukkoon muutama margariininokare. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Muusi saa olla löysää!
Soijarouheseos: Kuumenna reilusti öljyä pannulla. Lisää hienonnettu sipuli ja murskatut valkosipulinkynnet. Kuullota tovi. Lisää tomaattipyree ja kuiva soijarouhe. Pyöräytä soijarouhetta öljy-sipuli-tomaattiseoksessa niin, että rasva hieman imeytyy, ja lisää sen jälkeen vettä vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Soijarouhe on valmista, kun se ei enää ime itsensä nestettä. Lisää lopuksi kaurakerma sekä soijakastiketta, pippuria ja muita mausteita maun mukaan. Sekoita soijarouheseos ja perunamuusi keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Tarjoa esim. sinappirelishin kera: Pilko valkosipulikurkut pieniksi kuutioiksi, laita kulhoon ja laita runsaasti sinappia sekaan. Mausta halutessasi esim. sipulijauheella. |
Helppo ja herkullinen tofukiusaus
300 g savutofua 1 kg peruna-sipulisuikaleita, pakasteena tai itse pilkottuna 5 dl maustettua kaurakermaa (esim. 2,5 dl sipulinmakuista ja 2,5 dl pippurikaurakermaa) 1 ruukku tuoretta tilliä suolaa sitruunapippuria Alkuperäinen resepti, jota olen hieman muunnellut, löytyy täältä. |
Kaada peruna-sipuliseos uunivuokaan. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Hienonna tilli ja lisää seokseen. Sekoita. Pilko savutofu pieniksi kuutioiksi ja kaada seokseen, sekoita. Lisää kaurakerma. Paista uunissa 200 asteessa noin 60 minuuttia, niin että pinta ruskistuu
|